TyTen vaaliteemat

TYY:n ehdokasjoukko on paiskinut kovasti töitä tämän syksyn kampanjan eteen, ja yhdessä muotoilimme neljä keskeistä teemaa tuleviin vaaleihin. Kolme niistä ovat paikallisia teemoja ja yksi on valtakunnallisempi. On tärkeää muistaa, että edustajistovaalien tulos sanelee lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden vaikuttamismahdollisuudet myös valtakunnallisessa opiskelijapolitiikassa. Mitä enemmän edaattoreita TyTellä on, sitä enemmän edustajia saamme Suomen ylioppilaskuntien liiton eli SYL:n liittokokoukseen, jossa päätetään vuosittain ylioppilasliikkeen suurista linjoista. Muista siis äänestää!

Vuoden 2017 teemat:

KUMINAUHAA OPINTOIHIN. TyTe haluaa aktiivisesti ajaa opintojen joustavuutta edistämällä opiskelujen sähköistämistä ja kehittämällä etäopiskelua. Opiskelun tulee olla mahdollista myös silloin, kun omassa elämäntilanteessa on esimerkiksi sairaudesta tai perhesuhteista johtuvia haasteita.
JÄRKEÄ OPISKELIJAVALINTOHIN. Monien alojen, kuten lääketieteen, aloituspaikkamäärät ovat suuruutensa johdosta kestämättömällä tasolla. Samalla poliittinen paine pääsykokeista luopumisesta lisää epätasa-arvoa ja siirtää valintastressiä yhä nuoremmille. TyTe haluaa valtakunnallisia kanavoitaan hyödyntäen ajaa opiskelijavalintojen järkeistämistä niin, että valintamäärät ja -kriteerit ovat kunkin alan piirteisiin ja tarpeisiin sopivat.
OPISKELIJAN MIELENTERVEYSASIAT KUNTOON. Mielenterveyspalveluiden kysyntä on kasvanut merkittävästi korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Turun yliopiston opintopsykologien määrä ei ole valtakunnallisella suositustasolla, ja YTHS tarvitsisi enemmän matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita. Kolmannen sektorin osallisuutta ja näkyvyyttä opiskelijoiden mielenterveystyössä tulee lisätä. Mielenterveystyö ei ole ainoastaan ongelmien ja sairauksien hoitamista, vaan myös niiden ennaltaehkäisyä. TyTe aikoo olla mukana kehittämässä mielenterveyttä parantavia palveluja ja edistämässä niiden saatavuutta opiskelijoiden keskuudessa. Terve opiskelija jaksaa opiskella!

VASTUULLISTA JA PITKÄJÄNTEISTÄ TALOUDENPITOA. TyTe on vastuullisen ja pitkäjänteisen taloudenpidon vahva puolestapuhuja. Yritysyhteistyötä tulee kehittää entisestään ylioppilaskunnan jäsenmaksujen korotuspaineen hillitsemiseksi. TYY kohti omavaraisuutta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s