Toiminta-avustus on Turun yliopiston ylioppilaskunta TYYn aine- ja harrastusjärjestöille hakemusta vastaan myönnettävä rahallinen tuki. Vuoden 2017 toiminta-avustuksista päätettiin 19.5. TYYn hallituksen kokouksessa ja maksuun avustukset menevät ensiviikon aikana. Jokaiselle yhdistyksessä toimineelle hakemusprosessi on yleensä tuttu ja usein se herättää myös jonkinlaisen tunnereaktion.
Osa ainejärjestöistä käyttää hakemuksen laatimiseen lähes kaiken hakemuksen aukioloajan, eli kuukauden. Hyviä hakemuksia tuli tänäkin vuonna paljon ja se näkyi myös maksettavan avustuksen summassa. Yli tuhat euroa toiminta-avustusta saa tänä vuonna 15 järjestöä. Tällaisella työpanoksella ilo on ansaittu ja hakijat ovat varmasti onnessaan pelkästään siitä, että yksi järjestöjen kevään kuumottavimmista tilanteista on nyt lopultakin ohi. Myös hakemukset lukeneet toimikunnan jäsenet ovat leponsa ansainneet. Teitte kaikki jälleen kerran hyvää työtä.
Totuus kuitenkin on, että valtaosassa hakijoita ja muita ainejärjestökentän aktiiveja toiminta-, projekti- ja erillisavustukset tuntuvat lähinnä vain hämmentävän. Monet TYYn järjestöistä ovat taloudellisesti riippuvaisia avustusten määrästä, jolloin koko hakuprosessi menee helposti tunteisiin. Moni kokee edelleen epäselväksi, mitä siihen hakemukseen tulisi kirjoittaa ja miten se maksettavan avustuksen määrä ylipäätänsä muodostuu.
Ei ole olemassa julkista listaa, mistä voi käydä lukemassa, minkälaista toimintaa TYY järjestöiltään haluaa. Tältä osin toiminta-avustus toimii vähän kuin Opetus- ja kulttuuriministeriön yliopistojen strategiarahoitus: kerrotte, mitä teette ja sen jälkeen me määritämme sille rahallisen arvon. Tältä osin arviointiprosessi ei ole kovin avoin. Lukemalla avustushakemuksen kysymykset ja vastaamalla kysyttyyn kysymykseen pääsee kuitenkin pitkälle. Jos tämän lisäksi pohtii, että TYYllä on oma yhdenvertaisuus- ja ympäristöohjelma, voi olla ihan perusteltua mainita dokumentteja tukeva toiminta. Näiden lisäksi TYYllä on myös poliittinen linjapaperi, strategia ja säännöt.
Toiminta-avustuksista herää usein sama keskustelu, jonka pohjana on kysymys siitä, onko raha ylipäätään kannustin? Ja onko raha kannustin myös silloin, jos ei voi olla täysin varma sen myöntöperusteista? Järjestötoiminnassa vastaus on usein kyllä – ainakin TYYn näkökulmasta. Tämän takia avustuksilla haluttiin luoda ohjausvaikutus laadukkaaseen järjestötoimintaan. Kaunis ajatus on, että hakemuksessa toiminta mainitaan, koska järjestö koki sen tärkeäksi ja myös toteutti sen käytännössä; ei siksi, että hakija tietää saavansa rahaa kirjoittamalla tietyn fraasin. Ylioppilaskunnalla on rajalliset mahdollisuudet tarkistaa, mitä järjestöt oikeasti tekevät ja lähtökohtaisesti TYY olettaa kaiken hakemuksessa kerrotun olevan totta. Myös epäselvät tilanteet tulkitaan järjestöjen eduksi, vaikka aina ei mielestäni kannattaisi.
En voi kieltää, että hakemuksen kirjoittaminen on taito ja jotkut osaavat sen paremmin kuin muut. Tätä voi kuitenkin harjoitella ja ko. taidosta on hyötyä jopa työelämässä. Sai järjestösi tänä vuonna toiminta-avustusta vähän tai paljon kannattaa tähän asiaan suhtautua oppimiskokemuksena. Tarkastajille tai hallituksen jäsenille räyhääminen ei saa ainakaan allekirjoittanutta ”tajuamaan” jonkin järjestön saaneen liian vähän rahaa.
Arvoisa TYYn järjestötoimija, yhdistystoiminnalle ei voi mitata rahallista arvoa, eikä toiminta-avustuksen määrä ole lopullinen laadun mittari. Tyytyväisten jäsenien tulisi olla paljon suurempi kannustin kuin toiminta-avustus ylipäätään. Älä välitä niin paljon arvioinnista, vaan järjestä yhdistyksesi jäsenille mielekästä toimintaa. Mitä tahansa päätät tehdä, tee se hyvin.
Tällä paasauksella toivotaan teille kaikille hyvää kesää 🙂
Jyri Lähdemaa
Koulutuspoliittinen vastaava
TYYn hallitus