Tasapuolisuussääntö TYYssä ja yhteiskunnassa

Sauli Seittenranta
TYYn edustajisto
TYY Terveeksi lista

Tasapuolisuussääntö, eli sukupuolipariteetti, eli sukupuolikiintiöt. Oli kyseessä sitten yritysten hallitukset, valtion työryhmät tai järjestöjen toimielimet, on kiintiöittäminen laajamittaisessa käytössä. Sitä on sovellettu niin EU:n suunnitteilla olevassa direktiivissä, Suomen tasa-arvolaissa kuin oman ylioppilaskuntammekin säännöissä pyrkimyksenä edistää tosiasiallista tasa-arvoa pitkällä tähtäimellä. Kiikarissa on siis naisten osallistuttaminen päätöksentekoon ja perinteisen sukupuolittuneen johtajakäsityksen purkaminen takaamalla naisedustus kaikissa mahdollisissa johto- ja hallintoelimissä. Se, onko tasapuolisuussääntö keinona hyväksyttävässä suhteessa tavoiteltuun tarkoitukseen, on arvokysymys ja selkeästi vielä tänä vuosikymmenenäkin auki oleva keskustelunaihe. Käsitykseni mukaan tasapuolisuussäännön käyttöönotto ylioppilaskuntamme eri elimissä jakaa opiskelijoiden mielipiteitä. Asia tuntuu yhtä tulenaralta kuin kaikki muutkin identiteettipolitiikkaan liittyvät puheenaiheet ja syystäkin. Monimutkaisen aiheen äärellä herkästi jumittuu omaan kantaan ja alkaa kritisoida vastapuolta suorastaan idioottimaisilta vaikuttavista ajatusmalleista.

Perinteisimmässä muodossaan tasapuolisuussääntö velvoittaa, että organisaation toimielimessä on sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Suomen laki on velvoittanut vuodesta 1995 lähtien tämän säännön soveltamista lähes kaikissa julkisissa johto- ja hallintoelimissä ja lisäksi julkisenemmistöisesti omistettujen yritysten hallituksissa. EU:ssa on vuonna 2012 laitettu vireille direktiiviehdotus, joka määräisi tasapuolisuussäännön isojen yritysten hallituskokoonpanoon. Belgia, Ranska, Saksa, Islanti, Italia, Norja ja Espanja ovat jo ottaneet käyttöön yritysten hallitusten tasapuolisuussäännön, joskin vaadittu osuus on maasta riippuen 20–40 %. Vuonna 2014 TYY päätti muuttaa sääntöjään siten, että sen hallituksen valinnassa tulee noudattaa tätä samaista tasapuolisuussääntöä. Lisäksi tasapuolisuussääntö pyritään huomioimaan muissakin TYYn toimielimissä, mutta niissä se ei ole velvoittava. Suomen laki ei kuitenkaan edellytä ylioppilaskuntia tai järjestöjä soveltamaan tasapuolisuussääntöä.

Tulisiko tasapuolisuussääntöä sitten soveltaa kaikilla elämän osa-alueilla, joissa toinen perinteisistä sukupuolista vaikuttaa olevan aliedustettuna? Jotta kysymykseen voisi vastata, tulisi ensin pohtia, miksi sukupuolijakaumia on ylipäätään olemassa. Jos naisten ja miesten välillä ei ole pätevyyteen tai elämänvalintoihin vaikuttavia tosiasiallisia synnynnäisiä sukupuolieroja, jää aliedustuksen ainoaksi selittäväksi tekijäksi vallitseva kulttuuri ja opitut asenteet. Tätä kutsutaan sukupuolen sosiaalisen rakentumisen teoriaksi. Teorian mukaan nämä roolit ja asenteet tulevat puhtaasti ympäristöstä. Näistä asenteista antavat viitteitä monet tutkimukset, joissa sukupuolen on havaittu vaikuttavan opintolinjoille ja työtehtäviin valituksi tulemiseen jopa sisällöltään identtisillä hakemuksilla. Lisäksi laajamittaisissa kyselyissä, kuten Eurobarometrissä, on sukupuolistereotypioiden nähty olevan valloillaan. Sukupuolen sosiaalisen rakentumisen pohjalta voidaan päätellä, että todellinen sukupuolten välinen tasa-arvo on saavutettu vasta, kun molemmat sukupuolet ovat yhtä edustettuina ja sukupuolistereotypiat on purettu.

1 EU:n komission ”Women in decision-making”-piirros vetää viivoja eurobarometrissäkin havaitun kotitöiden sukupuolittuneen jakautumisen ja korkeiden asemien sukupuolijakaumien välillä.

Jos taas naisten ja miesten välillä on synnynnäisiä elämänvalintoihin vaikuttavia eroja, voivat sukupuolijakaumat esimerkiksi alanvalinnassa ja johtajuuteen hakeutumisessa osittain selittyä niillä ja osittain vallitsevalla kulttuurilla. Tätä käsitystä kutsutaan sukupuolentutkimuksessa sukupuolen essentialismiksi. Tämän näkemyksen mukaan vaikka sukupuoliroolit purettaisiinkin, sukupuolten 50/50-edustusta kaikilla elämän osa-alueilla saattaa olla mahdotonta saavuttaa, sillä eri sukupuolet haluavat elämältään eri asioita biopsykologisista syistä johtuen. Valtaosa sukupuolikäsityksistä esimerkiksi älyllisiin kykyihin liittyen on todella vain stereotypioita. Todellisiakin eroja naisten ja miesten käytöksessä on kuitenkin esitetty olevan, mutta nämä ovat vain keskimääräisiä tilastollisia ja tietyissä olosuhteissa tehtyjä havaintoja eivätkä siis päde jokaisen miehen ja naisen kohdalla. Eroista suurimpina mainittakoon mielenkiinnonkohteet ja elämäntavoitteet: laajamittaisissa tutkimuksissa on havaittu peräti yhden standardideviaation ero näiden keskiarvoissa. Hyvin todennäköisesti suurin osa näistäkin on sosiaalisesti syntynyttä, mutta toistaiseksi niitä ei kyetä erottamaan biologisista tekijöistä tutkimusasetelmista johtuen. Saattaa olla, että stereotypioita purettaessa nämäkin naisten ja miesten väliset erot katoavat. Sukupuolieroista enempi kiinnostuneita suosittelen tutustumaan alla linkattuun Harvardin yliopiston psykologian professorien väliseen debattiin vuodelta 2013.

2 Erot erilaisten ryhmien välillä ovat käytännössä poikkeuksetta tilastollisia ja normaalijakaumaa jokseenkin noudattavia. Sanalliset toteamukset eroista tarkoittavat keskiarvojen eroa, eli eivät siis koske jokaista yksilöä. Yksi itsestään selvä tilastollinen ero naisten ja miesten välillä on pituus, joka on tässä kuvaajassa havainnollistettuna. Tässä tutkimuksessa oli havaittu, että Yhdysvaltalaiset naiset ovat keskimäärin 161 cm pitkiä ja miehet keskimäärin 175 cm pitkiä (N = 5,232). Harvojen käytökseen liittyvien ominaisuuksien välillä on kuitenkaan näin ilmiselvää tilastollista eroa.

Nähdäkseni sukupuolijakaumien selitystä etsittäessä keskustelu ajautuu herkästi ikivanhaan ”luonto vastaan kasvatus” -keskusteluun. Kuluneen vuosisadan aikana tieteellinen käsitys sukupuolesta on siirtynyt essentialismista sosiaalisen rakentumisen suuntaan, ja suunta näyttäisikin oikealta. Pelkkään sukupuolen sosiaaliseen rakentumiseen luottaminen tuottaa kuitenkin ongelmia julkisessa keskustelussa. Sen näkökulmasta biologisiin persoonallisuuden sukupuolieroihin vienosti viittaaminenkin antaa vain oikeutuksen perinteisille stereotypioille ja siten johtaa niiden vahvistumiseen. Tästä näkökulmasta siis biologisten syiden selvittely ja niistä keskusteleminen aiheuttavat enemmän haittaa kuin hyötyä, vaikka biologiset tekijät saattaisivatkin olla todellisia selittäviä osatekijöitä havaituille sukupuolijakaumille eri elämän osa-alueilla.

3. Harvardin psykologian professorien debatti. Diaesityksessä on listattuna mahdollisia matematiikan- ja fysiikanopiskelijoiden sukupuolijakauman selittäviä tekijöitä, joista professorit käyvät keskustelua.

Mitä hyötyä tasapuolisuussäännöstä on? Ensisijaisesti sillä on tarkoitus saada kiihdytettyä sukupuolijakaumien tasoittumista ja siten stereotypioidenkin purkautumista (”miesten alat, naisten alat”). Miesvoittoisella alalla menestyvät naiset voivat toimia roolimalleina ja vanhoillisten asenteiden purkajina, joiden perässä nuoret hakeutuvat kyseiselle alalle. Ajatuksena on myös, että kunkin sukupuolen edustajat pystyisivät paremmin arvioimaan päätöksenteon vaikutuksia omaan sukupuoleen: Ovatko vaikutukset yhdenvertaisia? Voiko päätöksellä olla odottamattomia eriarvoistavia vaikutuksia? Tällä tavoin vältetään vahingossa tai tahallaan tapahtuva systeeminen sukupuolisyrjintä yhteisiä sääntöjä säädettäessä. Sinänsä tämä ajatus on hieman ristiriitainen sukupuolen sosiaalisen rakentumisen teoriassa. Jos sukupuolten välillä ei tulevaisuudessa nähdä olevan lainkaan eroja, miksi päätöksillä olisi erilaisia vaikutuksia eri sukupuoliin?

Mitä haittoja tasapuolisuussäännöstä voi olla? Jotkut näkevät tasapuolisuussäännön hyvinkin epätasa-arvoisena käytäntönä. Lyhyellä aikavälillä se onkin. Tietyissä olosuhteissa se suosii hakijoita, jotka sukupuolensa perusteella kuuluvat hakijajoukon vähemmistöön. Muun muassa yritysten hallitusten tasapuolisuussäännön käyttöön ottaneissa Euroopan maissa on käynyt siten, että samat naiset kuuluvat lukuisaan määrään eri yritysten hallituksia ihan vain siitä syystä, että naisia ei ole markkinoilla tarpeeksi ja yritysten on pakko täyttää 40 %:n kiintiö. Tasapuolisuussääntö on siis taannut näille yksilöille epätasa-arvoisesti menestystä ja CV-merkintöjä ja syrjinyt samoihin asemiin hakeneita miehiä. Tasa-arvolaissa tämän kaltainen tulkinta miesten syrjinnästä on kuitenkin jouduttu ottamaan huomioon ristiriidan välttämiseksi: ”Tässä laissa tarkoitettuna sukupuoleen perustuvana syrjintänä ei ole pidettävä väliaikaisia, suunnitelmaan perustuvia erityistoimia tosiasiallisen tasa-arvon edistämiseksi, joilla pyritään tämän lain tarkoituksen toteuttamiseen.”

Pyhittääkö tarkoitus keinot? Huomioitaessa sukupuolipsykologia onko tasainen sukupuolijakauma luonnollinen tila? Mihin kiintiöittämisen harjoittaminen rajoittuu? Tullaanko sitä tulevaisuudessa soveltamaan myös eri ihmisryhmiin esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen tai ihon värin mukaan? Entä yhteishaussa tai työpaikkarekrytoinnissa?

Musta, valkoinen, harmaa. Sukupuolen sosiaalinen rakentuminen, sukupuolen essentialismi, vielä tuntemattomat tosiasiat. Yleensä todellisuus ja parhaat ratkaisut löytyvät ääripäiden välimaastosta. Äänekkäät ääripäät saavat äänensä kuuluviin, mutta keskimäärin ihmiset eivät ole yhtä fanaattisia kuin median satojen retweettien hahmot. Toivoisinkin, että uskaltaisimme käydä yliopistokampuksella rohkeammin keskustelua myös tulenarkojen aiheiden ympärillä muistaen, että debattikumppanimme eivät suinkaan ole kaiken vastustamamme ruumiillistumia. Tasapuolisuussääntö on ajankohtainen ja varteenotettava kulttuurillisen muutoksen työkalu. Sen käytöstä tulee sopia yhdessä niin ylioppilaskunnassamme kuin yhteiskunnassammekin.