TYYn edustajistossa ollaan tällä hetkellä päättämässä poliittisesta linjapaperista. Poliittinen linjapaperi on linjaus TYYn kaikista poliittisista mielipiteistä, joita TYYn hallitus ja työntekijät tarvitsevat työskennellessään. Poliittinen linjapaperi on keskeisimpiä dokumentteja ylioppilaskuntamme toiminnassa. Seuraavassa on avattu TyTen keskeisimpiä linjauksia poliittiseen linjapaperiin.
Tyy Terveeksi näkee, että todistusvalinnoista tulee luopua kokonaan, tai kiintiöt tulisi pitää mahdollisimman alhaisina koko yliopistossa. Tietyillä aloilla, kuten lääketieteessä, pääsykoe on ehdottoman tärkeä muun muassa hakijoiden yhdenvertaisuuden vuoksi, joten pääsykokeista ei tulisi luopua ja siirtää valintaa entistä nuoremmille sukupolville. Ilman pääsykokeita lukion aloittavan pitäisi jo tietää haluavansa lääkikseen, jotta ehtisi lukea kaikki fysiikan 8 kurssia.
TYY Terveeksi kantaa erityistä huolta joustavista opiskelumuodoista ja digitaalisuudesta. Turun yliopiston sähköisiä tenttejä tulisi pystyä tekemään kaikissa Suomen korkeakouluissa. Tämän pitäisi olla mahdollista kansallisesti käyttöön otettavan EXAM-sähköisen tenttimisjärjestelmän myötä.
Mielestämme kaikissa henkilövalinnoissa on noudatettava pätevin ensin -periaatetta. Sukupuolittaminen on nähdäksemme turhaa ja ristiriitaista TYYn muiden linjausten kanssa. Sukupuolipariteetista tulee luopua niissä tilanteissa, joissa se ei ole lainsäädännön nojalla pakottavaa.
Nykyisin ihmiset opiskelevat monissa eri elämänvaiheissa. Eri ikäisille tulee tarjota elämäntilanteeseen sopiva mahdollisuus opiskeluun. Aikuiskoulutustuki on tärkeä tuki työelämästä tulevalle opiskelijalle. Aikuiskoulutustukea ei tule heikentää; määrää tai tukikuukausia ei tule enää laskea. Aikuiskoulutustukea on saatava myös ilman vakituista työsuhdetta.
Tuutorivalintoja ei tule siirtää kokonaan TYYn vastuulle. Uskomme nykyisen järjestelyn lähentävän yliopiston henkilökuntaa ja opiskelijoita. Pelkäämme myös tuutoreiksi valikoituvan enemmän meritoituneita hallituslaisia. Lääketieteellisessä tiedekunnassa valinnassa painotetaan eri taustaisia ihmisiä. Tämä on iso rikkaus.
Tunnin junan junaradan tulee olla nykyistä selvästi lyhyempi ja nopeampi. Koko matka Turku-Helsinki tulee kaksiraiteistaa. Tunnin juna on ensiarvoisen tärkeää, ei pelkästään pääkaupunkiseudulla asuville opiskelijoille, vaan myös yliopistojen väliselle yhteistyölle. Fölin tulee tarjota opiskelija-alennus kaikille opiskelijoille riippumatta iästä, opintotukioikeudesta tai asuinpaikasta. Olisi hienoa, jos Föli olisi edelläkävijä paikallisliikenteessä ja hyväksyisi opiskelija-alennuksen opiskelijan asuinpaikasta riippumatta.
TYY Terveeksi
ryhmäpuheenjohtaja
Olli Haapala