TyTen mennyt vuosi oli täynnä vahvaa vaikuttamista. Läpi vuoden TyTe on pitänyt yllä tärkeitä teemoja, kuten opiskelijoiden mielenterveyshyvinvointia ja opetuksen digitaalisuutta. Lähes kaikessa vaikuttamisessa TyTe on ottanut kärjekseen opiskelijoiden mielenterveyshyvinvoinnin. Vuoden loppupuolella vaikuttaminen sillä rintamalla huipentui edustajistoryhmien teemaviikkoon nimeltä TYYni mieli, jossa TyTe oli huippuaktiivinen.
Isompina hankkeina vuoden aikana oli viime keväänä Opiskelijoiden liikunta liitosta (OLL) eroaminen, jota oikeustieteen opiskelijoiden edustajistoryhmä Ryhmä Lex ajoi aktiivisesti. TyTe ei näe, että opiskelijoiden liikuntaedunvalvontaa tulee ajaa kansallisessa liitossa, jonka saavutukset ovat olleet meidän näkökulmastamme vaatimattomat. OLL:stä eroaminen ei mennyt edustajistossa läpi. Tästä huolimatta TyTe osallistui aktiivisesti OLL:n liittokokoukseen. Nyt syksyn aikana Ammattikorkeakoulujen liitto Samok on eronnut OLL:stä, joten aihe noussee uudelleen keskusteluun.
Syksyllä näkyvänä avauksena oli Turun ylioppilaslehden Tylkkärin budjetin leikkaaminen puoleen ja säästyneiden varojen ohjaaminen jäsenmaksukorotuspaineisiin ja opiskelijoiden mielenterveyshyvinvointiin. Tylkkärin budjetin leikkausesitys kaatui niukasti edustajistossa. Päätöksen jälkeen tähänkin teemaan liittyen on ollut tuulista, Itä-Suomen ylioppilaslehden Uljaksen budjetti leikattiin nollaan euroon. Odotamme kovasti Tylkkärin strategian valmistumista kuluvana vuonna ja lehden suunnan kehittymistä.
Sisäisesti TyTe on ollut hyvin yhtenäinen. Tiimihenki edaattorien, varaedaattorien ja aktiivien kesken on huippuhyvää. TyTe on pyrkinyt näyttäytymään entistä vankemmin kaikkien neljän tieteenalan (biolääketiede, hammaslääkis, hoitotiede ja lääketiede ja neljän ainejärjestön (Adaptus, Iva, THLKS ja TLKS) sitoutumattomana edustajana. Tästä esimerkkinä kaikki edellä mainitut neljä tahoa olivat edustettuina viimeisessä edustajiston kokouksessa. Näillä eväillä on hyvä lähteä tulevaan vuoteen.
Lähesty meitä TyTeläisiä rohkeasti, mikäli haluat keskustella tai jakaa mielipiteitä ylioppilaskunnasta, yliopistosta tai ylipäätään Turussa opiskelemisesta. Laita viestiä esim. fb:ssä taikka nykäise hihasta Assarilla. Näiden lisäksi meitä ja muita toiminnasta kiinnostuneita voit tavata TyTen tapahtumissa, joita järjestetään muutaman kerran vuodessa.
TyTen ryhmäpuheenjohtaja vuonna 2018
Olli Haapala